Lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan yhdistyksen 50-vuotispäiviä juhlittiin Otaniemessä

17.10.2018

Aalto-yliopisto isännöi juhlaseminaaria 11.10.2018.

Vuonna 1968 perustettu fyysikoiden, insinöörien ja lääkäreiden poikkitieteellinen yhdistys LFTY kokosi alojen osaajia juhlaseminaariin Dipoliin. Juhlavuoden kunniaksi järjestetyn seminaarin teemana oli From Innovative Research to Future Health Technologies. Pääpuhujana toimi kansainvälisen uran luonut Toronton yliopiston professori Kullervo Hynynen.

”Kansainvälisen tutkimusyhteistyön merkitys lääketieteellisen tekniikan alalla on hyvin suuri. Pienissä tutkimusryhmissä syntyneet ajatukset voivat kuolla nopeasti, jos niistä ei ole mahdollista käydä keskustelua maailmanlaajuisesti”, Hynynen sanoo. Hänet nimitettiin yhdeksi järjestön kunniajäsenistä.

hynynen.cms.jpg

Seminaarin pääpuhuja, Toronton yliopiston professori Kullervo Hynynen.

lfty.mobile.cms.jpg

Teknologiateollisuuden toimialaliiton Healthtech Finlandin toimitusjohtaja Saara Hassinen kuvasi alan ekosysteemin kehitystä Suomessa.

Muita puhujia olivat Saara Hassinen HealthTech Finlandista sekä Heikki Ruskoaho Suomen Akatemiasta. Puheenvuorojen lisäksi seminaarissa nimitettiin yhdistyksen kunniajäseniä, joista moni on toiminut juhlakokousta isännöineessä Aalto-yliopistossa. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan HYKSin aiempi teknillinen johtaja Pekka Karp on Teknillisen korkeakoulun lääketieteellisen tekniikan alumni ja Pekka Meriläinen toimi Instrumentarium Oyj:n ja GE Healthcare Finlandin tutkimusjohtajana sekä Teknillisen korkeakoulun lääketieteellisen tekniikan innovaatiotoiminnan professorina 2000-luvulla. Emeritusprofessori Raimo Sepposen ryhmän tutkimustyön tuloksena on vuosikymmenten varrella syntynyt useita terveysteknologian innovaatioita, kuten vanhustentaloissa käytettävä älylattia sekä ryhmän ballistokardiografiaprojektiin alun perin perustuva, unen valvontaan keskittyvä Beddit.

”Lääketieteellisen tekniikan tutkimukseen tulisi Suomessa panostaa. Tällä hetkellä tutkimushankkeiden aikajänteet ovat monessa tapauksessa liian lyhyitä läpimurtojen syntymiseen”, Sepponen toteaa.

Tilaisuutta tukivat useat yritykset, joista moni on myös Aalto-yliopiston kumppani tai yhteistyötaho, kuten GE Healthcare, Philips Healthcare, Planmeca ja Innokas Medical. Mukana olivat myös Healthtech Finland sekä Aalto-yliopiston yhdessä kumppaniensa kanssa perustama pääkaupunkiseudun innovaatioallianssi Health Capital Helsinki. Päivä Dipolissa huipentui juhlaillalliseen sekä alan ja yhdistyksen historiaa ja tulevaisuutta käsitteleviin puheenvuoroihin.

LFTY:n toiminnan tarkoituksena on herättää ja ylläpitää kiinnostusta lääketieteelliseen fysiikkaan, tekniikkaan ja biofysiikkaan sekä edistää näiden aineryhmien tieteellisen tutkimuksen, koulutuksen ja teollisuuden kehitystä. Yhdistys on vuosien varrella ollut tärkeässä roolissa jatko-opiskelijoiden ja muiden tutkijoiden yhteen saattamisessa ja osaltaan vahvistanut Suomen roolia alalla.

 

Lisätietoja:

www.lfty.fi